Explore
Also Available in:

Kuu: Valo, joka hallitsee yötä

Kuu. Jumala loi sen. Ihmiset ovat käyneet siellä. Runoilijat ovat kirjoittaneet siitä. Tutustu ’pienempään valoomme’ liittyviin mielenkiintoisiin tosiasioihin …

Jonathan Sarfati
Luominen #3:26–29 (Luominen.fi)

9470-moon204

Kuu on ollut ihmetyksen kohteena ihmiskunnan alusta alkaen. Se valaisee öisen taivaan ainutlaatuisella tavalla ja näyttää siltä kuin se muuttaisi muotoaan säännöllisesti. Kuten tulemme huomaamaan, se on suunniteltu hyvin maapallolla olevaa elämää varten ja sen alkuperä saa evolutionistit hämmennyksiin.

Kuun alkuperä

Vaikka kuun muodostumisesta ja sen ajankohdasta on olemassa monia erilaisia käsityksiä, ei kukaan tiedemies ole kuitenkaan ollut silloin paikalla. Niinpä meidän tulisi luottaa paikalla olleeseen Silminnäkijään (Job 38:4), joka on paljastanut meille totuuden Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa (1:14–19):

14. ”Ja Jumala sanoi: ’Tulkoot valot taivaanvahvuuteen erottamaan päivää yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa aikoja, päiviä ja vuosia,

15. ja olkoot valoina taivaanvahvuudella paistamassa maan päälle’. Ja tapahtui niin:

16. Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman valon hallitsemaan päivää ja pienemmän valon hallitsemaan yötä, sekä tähdet…

19. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, neljäs päivä.”

Tämä tekstinkohta toteaa selvästi, että Jumala teki kuun samana päivänä kuin auringon ja tähdet – luomisviikon neljäntenä päivänä. Tämä tapahtui kasvien luomista seuraavana päivänä. Tapahtumajärjestystä on mahdoton sovittaa yhteen kehitysopillisten/miljardeja vuosia sisältävien käsitysten kanssa.

Kuun tarkoitus

Vastaus löytyy jälleen Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta! Kuun tärkeä tehtävä on valaista yötä. Se heijastaa meille auringonvaloa silloinkin, kun aurinko on maapallon toisella puolella. Heijastuneen valon määrä riippuu kuun pinta-alasta, joten saamme olla onnellisia, että kuu on niin suuri. Sen läpimitta on yli neljänneksen maapallon läpimitasta – kuun läpimitta on planeettaansa verrattuna paljon suurempi kuin minkään muun aurinkokuntamme kuun.1 Jos se olisi paljon pienempi, sillä ei olisi tarpeeksi painovoimaa säilyttämään sen pallomaista muotoa.2

9470-moons-revolution

Toinen kuun tarkoitus on osoittaa meille aikoja. Kuu kiertää maapallon suurin piirtein kerran kuussa eli säännöllisissä 29 ½ päivän jaksoissa (katso kaavio 1). Tämän perusteella voidaan tehdä kalentereita, jotta ihmiset voisivat kylvää viljelyskasvinsa vuoden parhaaseen aikaan.

Tärkeä ominaisuus on myös se, että sama puoli kuusta on aina maapalloon päin.3 Jos kuun eri osat näkyisivät maapallolle eri aikoina, sen kirkkaus riippuisi siitä, mikä osa olisi maapalloa kohti. Silloin myöskään 29 ½ päivän jaksojen erottaminen toisistaan ei olisi niin selvää.

Vuorovedet

Maapallon vetovoima pitää kuun kiertoradallaan ja se on niin voimakas, että yhtä voimakkaaseen sitomiseen tarvittaisiin läpimitaltaan 850 km paksuinen teräsköysi. Myös kuun vetovoima vaikuttaa maahan ja tämä voima on jonkin verran voimakkaampi siinä osassa maapalloa, joka on kuuta lähimpänä. Niinpä kaikki siellä oleva vesi ”työntyy” kuuta kohti – syntyy nousuvesi. Vastaavasti kuu vetää puoleensa vähiten niitä maapallon osia, jotka ovat kauimpana siitä, niinpä vesi liikkuu poispäin kuusta (ja maapallon keskustasta) – tämä synnyttää maapallon vastakkaiselle puolelle toisen nousuveden. Välissä olevilla alueilla vedenpinnan täytyy laskea – syntyy laskuvesi – katso laatikko. Kuun kiertäessä pyörivää maapalloa sisältyy jokaiseen noin 25 tunnin jaksoon kaksi nousuvesi-ja kaksi laskuvesivaihetta.

9470-earths-orbit

Kuun koko ja läheinen sijainti tarkoittavat, että sillä on suurin vaikutus maapallon vuorovesiin. Jopa auringon vaikutus on alle puolet tästä, ja muiden planeettojen merkitys on mitätön.1 Kuun ja auringon ollessa samassa linjassa niiden yhdistetty vetovoima aiheuttaa voimakkaan nousuveden (tulvavuoksi). Kun ne ovat suorassa kulmassa, niiden vetovoima kumoutuu osittain aiheuttaen heikon nousuveden (vajaavuoksi) (kaavio 2).

1. Kahden kappaleen välinen vetovoima on F = Gm1m2/R2, missä G on gravitaatiovakio, m1 ja m2 ovat kappaleiden massat ja R on niiden massakeskipisteiden etäisyys – käänteinen neliölaki. Vuoroveden vaikutus kuitenkin heikkenee paljon nopeammin, R3käänteinen kuutiolaki. Jos useammat ihmiset olisivat tienneet tämän, he eivät olisi pelänneet etukäteen vuonna 1982 tapahtunutta kaikkien planeettojen osumista suurin piirtein samalle linjalle, jolloin monet ennustivat tämän johtavan katastrofiin.

Vuorovedet ovat elintärkeitä maapallolla olevalle elämälle. Vuorovedet puhdistavat merten rantaviivoja ja auttavat pitämään niiden virtaukset kiertävinä ja estävät näin merten seisahtumisen. Ihmisille on hyötyä siitä, että ne puhdistavat laivaväyliä ja laimentavat jätevesipäästöjä. Joissakin paikoissa ihmiset hyödyntävät vuorovesien valtavaa energiaa sähköntuotannossa.4

Mukava vierailla; Mutta entä asua?

Eräs aikamme huomiota herättävimmistä tapahtumista oli ihmisen laskeutuminen kuuhun. Tämä kuitenkin vahvisti, että se on eloton, ilmaton maailma, jossa lämpötilan vaihtelut ovat äärimmäisen suuria, eikä siellä ole nestemäistä vettä. Kuusta katsottuna maapallo näyttää kirkkaan sinivalkoiselta kohteelta mustalla taivaalla. Maapallo on se planeetta, jonka Jumala suunnitteli elämää varten. Jonakin päivänä ihminen saattaa kyetä elämään muualla, mutta muista paikoista on vaikea tehdä asuttavia.

Monet ihmiset eivät ole selvillä siitä, että Apollo-kuulentojen taustalla oli kreationisti-tiedemies ja rakettiasiantuntija Wernher von Braun.5 Ja toinen kreationisti, Jules Poirier, suunnitteli joitakin avaruusohjelmissa käytetyistä, erittäin tärkeistä navigaatiovälineistä.6

Kuinka kauan kuu on loitonnut?

9470-apollo
Apollon laskeutuminen kuuhun. Tällaiset saavutukset voivat olla johdonmukainen jatke ihmiskunnalle 1. Mooseksen kirjassa annettuun hallintavaltaan (1. Moos.1:28). Kuun täydellinen sopimattomuus elämälle muistuttaa meitä planeettamme täydellisestä suunnittelusta elämää varten.

Vuoroveden aiheuttama kitka hidastaa maapallon pyörimistä ja niinpä vuorokausi pidentyy 0,002 sekuntia sadassa vuodessa. Tämä tarkoittaa sitä, että maapallon pyörimismäärä on vähenemässä.7 Pyörimismäärän säilymislain mukaan maapallon pyörimismäärän vähetessä kuun pyörimismäärän täytyy kasvaa. Niinpä kuu loittonee hitaasti maapallosta – noin 4 cm vuodessa. Tämä nopeus on ollut menneisyydessä suurempi. Kuu ei olisi kuitenkaan koskaan voinut olla maapalloa 18 400 km lähempänä, tämä tunnetaan Rochen rajana, koska muutoin maapallon vuorovesivoimat (kuun eri osiin kohdistuvat erisuuruiset vetovoimat) olisivat hajottaneet kuun. Mutta vaikka kuu olisi alkanut loitota maapallosta oltuaan aluksi kiinni maapallossa, se olisi saavuttanut nykyisen sijaintinsa jo 1,37 miljardissa vuodessa.8 Huom! Tämä on suurin mahdollinen ikä, ei todellinen ikä. Ja tämä ikä on aivan liian vähän evoluution kannalta (ja paljon vähemmän kuin kuukiville saadut radiometriset ”iät”).

Olisiko kuu voinut muodostua itsestään?

Evoluution (ja etenevän luomisen) kannattajat kieltävät sen, että kuu on Jumalan välittömän luomistyön seurausta. He ovat päätyneet useisiin teorioihin, joissa kaikissa on vakavia puutteita, kuten monet evoluution kannattajat itsekin myöntävät. Eräs astronomi sanoi, osittain leikillään, ettei ole olemassa hyvää (naturalistista) selitystä, joten paras selitys on, että kuu on harhakuva!9

  1. Fissioteorian keksi astronomi George Darwin (Charlesin poika). Hän ehdotti maapallon pyörineen niin nopeasti, että siitä irtosi suuri pala. Tämä teoria on kuitenkin nykyään yleisesti hylätty. Maapallo ei olisi pystynyt pyörimään niin nopeasti, että se olisi voinut heittää kuun kiertoradalleen. Lisäksi loittoneva kuu olisi hajonnut Rochen rajan sisäpuolella ollessaan.

  2. Sieppausteorian mukaan kuu oli vaeltelemassa aurinkokunnan läpi maapallon vetovoiman siepatessa sen. Kuitenkin sen mahdollisuus, että kaksi kappaletta ohittaisi toisensa tarpeeksi läheltä, on pienen pieni. Kuu olisi todennäköisemmin saanut vain lisävauhtia, aivan kuten tekokuillekin käy, eikä se olisi tullut siepatuksi. Lisäksi siepatuksi tulemisestakin olisi ollut seurauksena pitkänomainen kiertorata, samantapainen kuin komeetoilla.

  3. Tiivistymisteoriassa kuu sai alkunsa maapallon vetovoiman puoleensa vetämästä pölypilvestä. Sellainen pilvi ei kuitenkaan voisi olla tarpeeksi tiheä, eikä se selittäisi kuun matalaa rautapitoisuutta.

  4. Suositussa törmäysteoriassa jonkin taivaankappaleen ajatellaan törmänneen maapalloon, josta olisi näin irronnut ainesta. Kuitenkin kahden kappaleen toisiinsa törmäämisen mahdollisuus on pienen pieni, samaan tapaan kuin ”sieppausteoriassa”. On myös laskettu, että törmäävän taivaankappaleen olisi täytynyt olla kaksi kertaa niin massiivisen kuin Marsin, jotta maapallosta olisi irronnut riittävästi ainesta kuun muodostumiseen. Lisäksi liiallisen pyörimismäärän väheneminen on ratkaisematon ongelma.10

Kun päivästä tuleekin yö…

Eräs kiehtovimmista taivaalla nähtävistä ilmiöistä on täydellinen auringonpimennys. Tämä on mahdollista, koska kuulla ja auringolla on lähes sama kulmakoko (puoli astetta) – kuu on sekä 400 kertaa pienempi että 400 kertaa lähempänä kuin aurinko. Tämä näyttää suunnitellulta. Jos kuu olisi todella loitonnut maapallosta miljardien vuosien ajan ja ihminen olisi ollut olemassa vain pikkuriikkisen osan tuosta ajasta, olisi todennäköisyys ihmiskunnan olemassaoloon juuri tuohon aikaan, niin että hän voisi tarkkailla tätä täsmällistä yhteensovittamista, vähäinen.

Tietoja kuusta1

Keskietäisyys maapallosta

384 404 km

Läpimitta

3 476 km (0,273 maapalloa, 1/400 auringosta)

Massa

7.35 x 1022 kg (0,0123 maapalloa)

Tiheys

3.34 g/cm3 (0,6 maapalloon verrattuna)

Pintalämpötila

204°C päivällä, -205° C yöllä

Todellinen (sideerinen) kiertoaika

27,322 maapallon päivää (synodinen kiertoaika 29,531 päivää)2

Orbitaalinen pyörimismäärä

2.68 x 1034 kg m2/s (82,9% of maa-kuu-systeemistä)

Ekvaattorin kaltevuus ratatason suhteen

6°41′ (vrt. maapallo 23°27′)

Maan ja kuun keskinäinen vetovoima

1.98 x 1020 N (2.23 x 1016 tonnia)

Putoamiskiihtyvyys pinnalla

1,63 m/s2 (vrt. maapallo 0,17)

  1. John C. Whitcomb and Donald B. DeYoung, The Moon: Its Creation, Form and Significance, Baker Book House, Grand Rapids, Michigan, 1978. Kirja tarjosi monia ajatuksia tähän kirjoitukseen.
  2. Sideerinen kiertoaika on se aika, missä aurinkokunnan ulkopuolella olevasta tarkkailijasta katsottuna kuu kiertää täyden kiertoradan maapallon ympäri. Synodinen kiertoaika on se aika, missä kuu palaa samaan asemaan suhteessa aurinkoon. Tämä on pidempi, koska samalla maapallo liikkuu auringon ympäri kiertävää kiertorataansa noin 1/13 osan eteenpäin, joten kuun täytyy vastaavasti liikkua pidemmälle kuin yhden todellisen kuunkierron palatakseen samaan asemaan. (Kiitän astronomi Dr Danny Faulkneria hänen avustaan.)

Johtopäätös

Kuu on hyvä esimerkki siitä kuinka ”taivaat julistavat Jumalan kunniaa” (Ps. 19:2). Kuu toimii niin kuin se on suunniteltu toimimaan ja se on erittäin tärkeä maapallolla olevalle elämälle. Se aiheuttaa myös päänvaivaa evolutionisteille/uniformitarianisteille [jotka käyttävät vain nykyisyyden tapahtumia menneisyyden tapahtumien tulkitsemiseen].

Lähdeluettelo ja kommentit

  1. Lukuun ottamatta kaukaista Charonia (Pluton kuu). Takaisin tekstiin.
  2. Valtava kappale on vakaimmassa muodossaan silloin, kun kaikki sen pinnan osat ovat samalla etäisyydellä massakeskipisteestä eli pallon muotoisena. Kuun sisällä oleva paine on kymmenen kertaa suurempi kuin graniitin murskaamiseen tarvittava paine, joten mikä tahansa suuri epätasaisuus muotoutuisi oikeaan muotoonsa. Tällainen pallo saattaa pullistua ekvaattorin kohdalta, jos kappale pyörii tarpeeksi nopeasti. Takaisin tekstiin.
  3. Kuun pyörähdysaika akselinsa ympäri on sama kuin sen kiertoaika maapallon ympäri. Tämä pitää paikkansa monista aurinkokunnan kuista puhuttaessa, koska planeetan vetovoima on aina voimakkaampi siinä osassa kuuta, joka on lähimpänä planeettaa, ja tämän seurauksena yksi kuun puolista lukittuu niin, että tämä sama puoli on aina planeettaan päin. Vaikutus voimistuu entisestään, jos toinen kuun puolista on tiheämpi kuin toinen. Takaisin tekstiin.
  4. Fred Pearce, ’Catching the tide’, New Scientist 158(2139):38–41, June 20, 1998. Takaisin tekstiin.
  5. Katso Ann Lamont, 21 Great Scientists who Believed the Bible, Creation Science Foundation, Australia, 1995, pp. 242–251. Takaisin tekstiin.
  6. Tarkempia tietoja hänen artikkelissaan: ”The magnificent migrating monarch”, Creation 20(1):28–31, 1997. Takaisin tekstiin.
  7. Pyörimismäärä (L) = mvr, lasketaan kertomalla massa, nopeus ja etäisyys keskenään. Pyörimismäärä säilyy aina muuttumattomana (on vakio) suljetussa järjestelmässä. Takaisin tekstiin.
  8. Vaativammalle lukijalle: koska vuorovesivoima on kääntäen verrannollinen etäisyyden kolmanteen potenssiin, on loittonemisnopeus (dR/dt) kääntäen verrannollinen etäisyyden kuudenteen potenssiin. Niinpä dR/dt = k/R6, missä k on vakio = (nykyinen nopeus: 0,04 m/vuosi) x (nykyinen etäisyys: 384 400 000 m)6 = 1,29 x 1050 m7/vuosi. Integroimalla tämän differentiaaliyhtälön saamme ajan, joka kuluu Ri:stä Rf:ään siirtymiseen, kun t = 1/7k(Rf7-Ri7). Rf = nykyinen etäisyys, Ri = Rochen raja, t = 1,37 x 109 vuotta. Tulos ei ole merkittävästi erilainen, jos Ri = 0, eli maapallo ja kuu koskisivat toisiaan, koska kuun loittonemisnopeus olisi suuri (valtavien vuorovesien aiheuttamana), jos se olisi maapallon lähellä. Katso myös: Don DeYoung, ”The Earth-Moon system”, Proceedings of the Second International Conference on Creationism, Vol. II, pp. 79–84, 1990. Takaisin tekstiin.
  9. Irwin Shapiro yliopiston astronomian tunnilla noin 30 vuotta sitten, J.J. Lissauerin siteeraamana (viite 10, p. 327). Lissauer myöntää, että kolmella ensimmäisellä teorialla on ylitsepääsemättömiä ongelmia. Takaisin tekstiin.
  10. Shigeru Ida et al., ”Lunar accretion from an impact generated disk”, Nature 389 (6649): 353–357, September 25, 1997; Lehden samassa numerossa oli myös aiheeseen liittyvä kommentti: J.J. Lissauer, ”It’s not easy to make the moon”, pp. 327–328. Takaisin tekstiin.